Yleinen

Peittaus on usein viimeinen työvaihe ennen asennusta/käyttöönottoa, mikä tuotteelle tehdään. Se voidaan tehdä useasta eri syystä, mutta yleisin ja käytännöllisin syy on erinäisistä asioista johtuvan menetetyn korroosionkeston palauttaminen. Korroosionkeston menetykselle syitä voivat olla esimerkiksi lämpökäsittely, hitsaus, rautakontaminaatio tai esimerkiksi terminen leikkaus. Peittaus myös parantaa tuotteen ulkonäköä ja esimerkiksi lisää monissa tapauksissa hygieenisyyttä.

Levykelalta ja -arkeista leikattavia esivalmisteita taivutetaan hyvin paljon erilaisin menetelmin; särmäys (vapaataivutus, pohjaaniskutaivutus), kanttaus, levynpyöristys (mankelointi), taivutusautomaatti, levytyökeskuksen pienet muotoilut ja niin edelleen. Näistä ehkäpä käytetyinpänä on särmäyspuristimella toteutettavat taivutukset vapaataivutuksena.

Ruostumaton teräs nimenä kertoo näiden terästen käyttötarkoituksesta ja ominaisuuksista tärkeimmän eli sen, etteivät ne ole niin alttiita korroosiolle kuin perinteinen rakenneteräs. Ruostumaton teräs ei itsessään ole jalometalli, kuten esimerkiksi kulta tai platina, vaan perusmateriaalia suojaa sen pintaan muodostuva kromioksidikalvo, niin kutsuttu passiivikalvo.

Ruostumattomien terästen viimeinen, hieman epävirallisempi, ryhmä on erkautuskarkaistavat laadut (PH, precipitation hardening). Epävirallisemman siitä tekee se, että ryhmän laaduilla ei ole välttämättä samanlainen mikrorakenne toistensa kanssa kuten kaikilla muilla luokilla.

Martensiittisten ruostumattomien terästen käyttöä on rajoittanut niiden kehittämisen alkutaipaleelta asti liittämismenetelmien rajoitettu sovellettavuus – toisin sanoen laadut eivät ole olleet kunnolla hitsattavissa millään järkevällä menetelmällä.

Austeniittis-ferriittiset teräkset, eli tutummin duplex-teräkset, ovat uusin ruostumattomien terästen ryhmä. Duplex-terästen mikrorakenteessa pyritään tasapainoon, jossa on austeniittia ja ferriittiä suhteessa 50/50 tai ehkä vielä parempi olisi, jos austeniittia olisi hitusen enemmän suhteessa ferriittiin. Näin voidaan hyödyntää molempien mikrorakenteiden ominaisuudet; ferriitin tuoma korkea lujuus, austeniitin varmistama sitkeys matalissa lämpötiloissa sekä esimerkiksi ferriitin tuoma etu jännityskorroosion kestoon.

Ferriittiset ruostumattomat teräkset ovat mikrorakenteeltaan nimensä mukaisesti ferriittiä. Niiden tärkein seosaine on kromi, ja lisäksi niihin seostetaan joskus myös molybdeenia. Ferriittisistä laaduista puuttuu siis kallis ja hintaepävakaa nikkeli, mutta silti ferriittisten laatujen käyttö ei ole yleistynyt niin paljon kuin olisi voinut mainospuheista muutama vuosi sitten olettaa.

Austeniittiset ruostumattomat teräkset ovat ylivoimaisesti ruostumattomien terästen käytetyin luokka. Niiden käyttö kattaa noin 75 % markkinoilla liikkuvasta ruostumattomasta teräksestä.

Kuten jo aiemmin kävi ilmi, ruostumattomia teräksiä on kehitelty useita laatuja, joista jokaisella on hieman erilaiset ominaisuudet. Laadut eroavat niin mikrorakenteeltaan, korroosionkestoltaan, muovattavuudeltaan, hitsattavuudeltaan kuin esimerkiksi koneistettavuudeltaankin.

Ruostumaton teräs ei ole yksittäinen alkuaine vaan metalliseos. Itse asiassa se on päänimitys usealle erilaiselle metalliseokselle. Ruostumattomat teräkset ovat rautaseoksia, joiden pääseosaineet ovat kromi ja nikkeli (tai kromi ja mangaani). Lisäksi voidaan käyttää erilaisten ominaisuuksien aikaansaamiseksi esimerkiksi molybdeenia, typpeä, alumiinia tai hiiltä, ja mikroseosaineina titaania, vanadiinia tai niobiumia.